JOKIRISTEILYT 2010
TERVETULOA JOKIRISTEILYLLE!
KEVÄÄLLÄ 2010 ALKAA JOKILAUTTA JAAKKO ILKAN 8. RISTEILYKESÄ. JO TUHANNET MATKUSTAJAT OVAT KUULLEET LAKEUDEN KUTSUN. RISTEILY KANNATTAA VARATA AJOISSA- SITEN VARMISTUU MATKAN TOTEUTUMINEN TOIVOTTUNA AJANKOHTANA.
Jokilautta Jaakko Ilkka suorittaa tilausristeilyjä Kyrönjoella toukokuun alusta syyskuun loppuun. Täysin katetun 52-paikkaisen lautan lähtösatama on Rakennuskulttuurikeskus Herralan ranta. Keskuksen pihapiiristä löytyy paikoitustilaa yksittäisille autoille tai linja-autolle. Aivan lähtöpisteen lähellä on myös paikoitustilaa joten matka autosta alukselle ei esim. liikuntaesteisille ole pitkä.
Jokilautan väljistä sisätiloista on esteetön näkymä Kyrönjoen rantamaisemiin. Perusristeilyyn voidaan liittää kahvitarjoilut tai esim. hanurimusiikkia ja yhteislaulua. Lautalla voi järjestää myös pieniä perhejuhlia ja kokouksia- tilaisuuksien tarjoilut voi järjestää myös kokonaan itse! Lautalla onkin joka kesä järjestetty luokkakokouksia, sukukokouksia ja pieniä perhejuhlia.
Perusristeilyjen lisäksi teemme myös matkoja keskellä Alajokea sijaitsevalle Jussin Jokisaunalle jossa järjestyvät kattavat ateria- ja saunapalvelut. Kokonaisuuteen on liitettävissä myös erilaisia aktiviteetteja esim. tyky-päivien ohjelmanumerona! Jussin Jokisaunan palveluihin voitte tutustua osoitteessa www.lakeudenluontopalvelut.fi
Jokisauna on Alajoen rakennusperinnettä kunnioittava hirsirakennuskokonaisuus Kyrönjoen varressa, keskellä peltolakeutta ja sen rauhaa.
Perusristeilyt ryhmille tilauksesta: Hinta 10 eur/ hlö, minimilaskutus 250 eur/ ryhmä. Risteilyn kesto 1,5 tuntia, matkalla lautan henkilökunta kertoo jokivarren maisemista. Tarjoilut ja muu ohjelma lisämaksusta. Perusristeilyn aikana käydään kääntymässä oopperakatsomon luona ja Saarakkalan alueella Herkoolin kartanon lähellä.
Tilausliikenteen lisäksi järjestämme myös heinäkuussa suosittuja sunnuntairisteilyjä. Nämä risteilyt on tarkoitettu
yksittäisiä matkustajia varten ja lähtöpaikkana on Herralan ranta, lähtöaika on 18.00. Sunnuntairisteilyjen päivämäärät ovat
4, 11, 18 ja 24.7.2010. Näillä risteilyillä on oheisohjelmana hanurimusiikkia ja matkustajia palvelee lauttakahvila.
Heinäkuun sunnuntairisteilyille osallistuminen ei edellytä ennakkovarausta. Tervetuloa esim. kesävieraiden kanssa!
Sunnuntairisteilyn reitti ja hinta sama 10 eur/hlö kuin perusristeilyllä ja kesto noin 1,5 tuntia.
Muut risteilyt ja oheispalvelut:
- Pelkkä vienti Jussin Jokisaunalle 12 eur/hlö, ryhmän oma ajoneuvo siirtyy päätepisteeseen odottamaan. Minimilaskutus 300 eur.
- Meno-paluu Jussin Jokisaunalle 15 eur/hlö, alus odottaa ruokailun/ohjelman ajan ja tuo ryhmän takaisin lähtöpisteeseen Herralassa. Minimilaskutus 375 eur.
- Perusristeily + keittoruokailu lautalla 20 eur/hlö. Minimilaskutus 25 matkustajalta.
- Kahvi ja kotileivonnainen lautalla tarjoiltuna 5 eur/hlö.
- Hanurimusiikkia ja yhteislaulua lautalla 50 eur/risteily.
LÄHTÖSATAMA HERRALAN RANTA, KÖNNINTIE 27, ILMAJOKI
Tervetuloa kokemaan kyrönjoen tunnelma!
Tiedustelut ja varaukset:
Nostalgiakauppa puh 0500-972945
Kerromme tarvittaessa samalla myös muista oheispalveluista Ilmajoella!
Tiedustelut myös:
Matti Rintatalo 0504370945
Jaakko Koivisto 0500269631
Jorma Olli 0505979968





















